Suomen NHL-hyökkääjä Patrik Laineen nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen. Montreal Canadiensissa toista kautta pelaava ...
Jasmin Vähäkangas ja Marko-puoliso asuivat oululaisessa asunnossa vuodesta 2023 vuoteen 2024, kertoo Iltalehti.
IFK on kärsinyt käsittämättömästä määrästä loukkaantumisia. Viime viikon alussa, kohutun lehdistötilaisuutensa yhteydessä, ...
Ensimmäinen ruumiista ajautui saarivaltion rannalle pian sen jälkeen, kun Trump oli tehnyt ensimmäisen iskunsa Yhdysvaltoihin ...
Reutersin mukaan useat kauppalähteet ovat kertoneet, että Kiinan suurimmat valtion öljy-yhtiöt PetroChina, Sinopec, CNOOC ja ...
Uudet tiukat öljypakotteet ovat lupaava askel, mutta Vladimir Putin tekee koko ajan taitavaa myyräntyötä Donald Trumpin ...
Siivousvideoistaan tunnettu Auri Kananen hämmästyi perjantaina luettuaan lehdestä synnyttäneensä esikoisensa, vaikka on yhä ...
Poliisin esitutkinnan mukaan taposta epäilty 35-vuotias mies oli tapahtumailtana riidellyt naisystävänsä kanssa ja ...
Lisäksi USA:n hiihtotähdet Jessie Diggins ja Ben Ogden saavat kilpa-asuihinsa Yhdysvaltain 10. vuoristodivisioonan merkin.
Ampumahiihtäjä Arttu Heikkinen, 21, on valittanut tuomiostaan Rovaniemen hovioikeudelle. Heikkinen tuomittiin elokuun lopulla ...
Perussuomalaisten piirissä ihmetellään, miksi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteesta (ps) yritetään tehdä syntipukkia ...
Prinssi Andrew ei vaikuta olevan halukas poistumaan brittikuninkaallisten lukaalista. Ei edes lämpimässä Abu Dhabissa ...